Vieraskynä: Otto Snellman
Georgian rikkain mies ja ex-pääministeri Bidzina Ivanishvili on viimeiset viitisen vuotta pistänyt suuria summia ihmeelliseen projektiin. Ivanishvili on ostanut toistasataa yli vuosisadan vanhaa puuta ympäri Georgiaa ja siirrättänyt ne omistamaansa Shekvetilin dendrologiseen puistoon. Dokumentti Taming the Garden (2021) seuraa puiden juuriltaan repimistä ja liikuttelua läpi vetten ja maitten. Arvosteluiden ylisanat dokumentin tunnelmasta muodostavat toismaailmallisen käsitepilven: taianomainen, meditatiivinen, runollinen, tarunhohtoinen, surreaali, hypnoottinen, spektaakkelimainen. Muutamien kriitikoiden mielestä “metafyysinen” tunnelma on vaatinut liikaa uhrauksia. Dokumentti saattaa yliestetisoida poliittisesti jännitteistä ja sosioekologisesti ongelmallista hanketta. Taming the Garden kuitenkin tavoittaa jotain, mikä tuntuu Georgian sisäpolitiikan kuohuja laajemmalla. Se herättelee ajatuksia ja kokemuksia puuvanhusten ja ääririkkaiden miesten myyttisyydestä.
Ivanishivilin “harrastus” on ollut Georgiassa mediasensaatio. Mustallamerellä seilaavat puujätit, jotka toimivat myös Taming the Gardenin alkusysäyksenä ja johtokuvana[i], ovat huvittaneet ja inspiroineet meemejä[ii]. Hanke on kirvoittanut kritiikkiä ja vastarintaa, mutta myös ihastelua.[iii] Reaktioiden kirjo ei yllätä, sillä Ivanishivili on kiistelty ja voimakas hahmo Georgiassa. Hänen perustamansa, mahtipontisesti nimetty Georgialainen unelma – demokraattinen Georgia -puolue on hallinnut maata vuodesta 2012 lähtien. Ivanishivili oli Georgian pääministeri vuosina 2012–2013 ja toimi valtapuolueen puheenjohtajana 2018‒2021.
Juuri nyt Ivanishivilillä ei ole poliittista virkaa. Monet kuitenkin uskovat, että hän on ollut jo vuosia Georgian tulehtuneen sisäpolitiikan[iv] takapiru ‒ huolimatta siitä, mikä hänen virallinen asemansa sattuu kullakin hetkellä olemaan.[v] Ivanishiviliä on epäilty Venäjän sotatoimia puolustelevien misinformaatiokampanjoiden rahoittamisesta[vi], ja jotkut pitävät häntä Putinin sätkynukkena[vii]. Varmaa on, että kenelläkään Georgiassa ei ole niin paljon rahaa kuin Ivanishivilillä. Hän on oligarkki, jonka omaisuus on suurempi kuin Georgian valtion viime vuoden budjetti.[viii] Ivanishvilin Cartu-säätiön varoilla onkin toteutettu miljardien edestä hankkeita, joiden voisi ajatella kuuluvan valtiolle (edes osittain): yliopisto[ix], satoja kouluja, teattereita[x], museoita, tiede- ja kulttuuri-instituutioita, 300 kilometriä teitä, 554 kilometriä fossiilikaasun jakeluverkostoa ja 14 rugbystadionia.
Georgialaisen Salomé Jashin ohjaama dokumentti Taming the Garden ei tarjoa edes tällaista suppeaa taustoitusta. Puiden liikuttelun poliittisten ja yhteiskunnallisten syiden, seurausten ja merkitysten tutkiminen jätetään hämmentyneen katsojan kontolle. Dokumentti kuvaa puiden siirtoprosessia hitailla, staattisilla ja laajoilla otoksilla. Näitä sävyttävät läpitunkevat ympäristöäänet sekä harvoissa ja valituissa kohdissa käytetty vähäeleinen musiikki, jonka on ansiokkaasti säveltänyt Celia Stroom.
Keskeisesti dokumentti seuraa paikallisten ihmisten keskusteluita puiden siirrosta. Näitä kuvataan näennäisesti ulkopuolisen, näkymättömän katsojan silmin – ja joskus niin etäältä, että kaikki tuntuu vakoilulta. Ihmiset eivät katso kameraan, eikä haastattelijaa näy tai kuulu. Paikallisten keskusteluita lukuun ottamatta teos on vaiti. Kerrontaa tai kommentointia ei käytetä. Esimerkiksi Ivanishivili mainitaan vain muutaman kerran ohimennen paikallisten keskusteluissa. Häntä ei näytetä, saati haastatella.
Näin dokumentin tunnelmasta on saatu myyttinen, normaalikokemuksen taakse kurottava. Epämääräisesti tuntuu siltä kuin paikallisten ja myös katsojan suhteissa puihin ja Ivanishviliin on jotain, joka ei mahdu ihmeettömään tieteelliseen maailmankuvaan. Suurimmassa osassa arvosteluista tunnelma lasketaan vahvuudeksi.[xi] Muutama kriitikko kuitenkin näkee siinä ongelmia, jotka liittyvät keskeisiin kysymyksiin dokumenttien etiikasta.
Terävimmin asian esittää kriitikko Cassie da Costa.[xii] Hänen mukaansa Taming the Garden näyttää ihmisten kirjavia reaktiota puidensa myymiseen ja siirtelyyn, mutta katsoja ei voi ymmärtää niitä ilman puuttuvaa sosiopoliittista taustoitusta. Da Costan mielestä Taming the Gardenin kaltaiset “taidedokumentit” voivat kenties erityisen herkästi hyväksikäyttää kuvaamiaan ihmisiä ja yhteisöjä. Kärjistetysti: Dokumenttien tekijät pääsevät usein palkkaa (ja joskus mainettakin) vastaan toteuttamaan itseään. Kuvatuille ihmisille saattaa sen sijaan jäädä käteen vain vanhat vaikeudet, jotka on nyt muunnettu hienoksi taiteeksi.
Kriitikko Jordan Raup kiittelee, ettei dokumentti ole ennalta-arvattava protestifilmi, jossa kipataan täyslaidallinen Ivanishvilin niskaan.[xiii] Da Costa ei myöskään tätä toivo. Hänen mielestään luovimmat dokumentin tekijät risteilevät taiteen ja tietoisuuden nostattamisen välimaastossa. Ne esimerkiksi pystyvät kriittisesti tarkastelemaan dokumentin tekoprosessia ja tekijöiden vaikutusta lopputuotteeseen.
Da Costa antaa ymmärtää, että Jashi ja kumppanit vetäytyvät liiaksi yliestetisoivan taidedokumentin epäselvään selkeyteen. Hän väittää, että “myyttinen” tunnelma saattaa jopa edustaa Ivanishivilin näkökulman tunkeutumista dokumenttiin. Dokumentin viimeisessä kohtauksessa puujättejä kuvataan staattisesti ja hitaasti Ivanishivilin toismaailmallisessa puistossa. Ivanishvilin on tunnettu taidekeräilijä, ja da Costan mukaan viimeinen kohtaus näyttää puut juurikin ylirikkaan taidekeräilijän näkökulmasta eli historiastaan ja aikaisemmista suhteistaan irrotettuina keräilyesineinä. Da Costan huomioista voidaan juontaa kriittinen kysymys: osallistuuko Taming the Garden lopulta Ivanishivilin spektaakkelin pyörittämiseen?
Kysymyksen valossa on hätkähdyttävää, että Jashin haastatteluiden perusteella poliittiset ja sosiaaliset jännitteet leimasivat dokumentin tekemistä. Ihmiset olivat haluttomia osallistumaan dokumenttiin ja puhumaan Ivanishvilistä. Jashi erottelee tälle useita syitä. Ihmiset pelkäsivät Ivanishvilin vaikutusvaltaa ja sitä, että heille koituisi ongelmia puhumisesta.[xiv] Monet epäilivät salaliittoa tai dokumentin tekijöiden poliittisia motiiveja.[xv] Myös Georgian yhteiskunnan pidempi historia voi vaikuttaa. Neuvostoaika on jättänyt jälkeensä alistumisen kulttuurin ja epäilyksen siitä, että sananvapaus on lähinnä perustuslain korusana.[xvi] Toisaalta Jashi kertoo, että dokumentista on jätetty pois myös tarinoita vastarinnasta. Kaikki eivät suostuneet kauppaamaan puuvanhuksia miljardöörille.[xvii]
Myyttisen taidedokumentin mahdollisti jokin lopputuloksesta pois pyyhitty: tutkiva ote. Jashi kertoo, että keskeistä dokumentin onnistumisen kannalta oli yhteistyö erään tutkijan kanssa, jonka “journalistista lähestymistapaa” tarvittiin kuvauslupien heltiämiseen epäileväisessä ja poliittisesti jännitteisessä ilmapiirissä.[xviii] (Haastattelussa Jashi ei mainitse tutkijan nimeä. IMDB:n perusteella hän on Tamara Mshvenieradze.)
Jashin kertomukset dokumentin tekoprosessista tekevät selväksi, että kontekstin ja Ivanishivilin häivyttäminen on ollut raju päätös. Katsojalla ei esimerkiksi anneta juurikaan mahdollisuuksia ymmärtää syitä ihmisten varovaiselle, jopa kansantarumaiselle puhetavalle Ivanishvilistä. Dokumentin tekijöiden voi olettaa olevan varsin tietoisia uhrauksistaan. Reiluuden nimissä “da Costan kysymyksen” käsittely vaatii toista kysymystä: mitä taitavasti rakennetulla tunnelmalla on saavutettu? Siis muuta kuin siisti fiilis “laatudokkareita” harrastavalle eliittikatsojalle.
Kaikki kunnia dokumentin kuvaajalle Goga Devdarianille, mutta tyydyttävä vastaus kysymykseen ei voi olla “kuvat puhuvat puolestaan”, kuten jotkut kriitikot latteasti lipsauttavat.[xix] Väitän, että tietoisesti kuvan ja äänen avulla rakennetulla myyttisellä tunnelmalla voidaan käsitellä suhteitamme puihin ja ääririkkaisiin miehiin, vaikka dokumentti onnistuu tässä paremmin puiden kuin yhteiskunnallisen epätasa-arvon suhteen. Sanon “suhteitamme”, koska väitän, että Taming the Gardenin herättämät ajatukset voivat olla yleistettävissä Ivanishvilistä ja Georgian syrjäseuduista.
Puusuhteiden monimuotoisuus ja uhanalainen myyttisyys
Dokumentti ei keskity ainoastaan paikallisten monimuotoisten ja jännitteisten puusuhteiden kuvaamiseen. Monissa kohtauksissa ihmiset puhuvat puista, mutta myös puuvanhuksille annetaan paljon aikaa hengittää ja havista kameran edessä. Jos paikallisten reaktioissa puiden myyttisyys on uhanalaista, niin puita kuvaavat kohtaukset tuntuvat huokuvan sitä.
Jashi puhuu puiden “metafyysisestä merkityksestä”, joka tuntuu ruumiissa kuin väkevä henkinen kokemus. Puujättien liikuttelun näkeminen omin silmin huimasi ja oksetti ohjaajaa.[xx] Kokemuksen fyysisyys ei täysin välity valkokankaalta – saati läppärin ruudulta. Mutta silti: yöllä[xxi] kuvatut kohtaukset, joissa puita revitään liikkeelle, ovat järisyttäviä. Taitava valon ja äänen käyttö herättävät puuvanhukset henkiin. Katsoja johdatellaan animismin kokemukseen, jossei uskomukseen. Viime vuosina on puhuttu paljon siitä, miten puut viestivät keskenään[xxii], mutta Georgian yössä tuntuu tapahtuvan vielä enemmän. Puilla tuntuu olevan ihmismäinen toimijuus tai sielu.
Taming the Gardenia on verrattu enemmänWerner Herzogin Fitzcarraldoon[xxiii], mutta näiden kohtausten aikana 2000-luvun alussa varttunut ei voi olla ajattelematta Tolkienin, tai oikeastaan Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -filmatisointien enttejä[xxiv]. Puuvanhuksissa on enttien voimaa ja inertiaa. Ne jylisevät ja karahtelevat samoin.
Ero enttien ja Georgian puiden välillä on kuitenkin räikeä ja lannistava. Taming the Gardenista puuttuu enttien oikeudenmukaisen ja rakastavan raivon tuhoisa purkautuminen Rautapihan teollisuushelvettiä kohtaan. Vaikka huonosti tässä tulee käymään, katarttinen luonnon kosto pahiksille on lapsuuden fantasia.
Dokumentissa puiden voima välittyy hengästyttävässä ja sotkuisessa ähellyksessä, jota niiden siirtäminen vaatii. Lopulta kuitenkin puut päätyvät koristamaan Ivanishvilin puistoa. Kun puita kuvataan niiden uusilla sijoilla, voi katsoja ehkä kuulla vastaavan tuskan, ikävän ja hämmennyksen huudon, jonka sanotaan lähtevän toisista estetisoivan väkivallan puu-uhreista, joulukuusista[xxv].
Kriitikko Lauren Wissot saattaisi painaa jarrua tässä vaiheessa. Hänen mukaansa dokumentti kaihtaa puiden ”ihmismäistämistä” [anthropomorphizing], joka on läsnä monissa myyttisyyden kokemuksissa. Sen sijaan teos viestii kunnioituksesta, jonka puut ansaitsevat itsensä vuoksi.[xxvi] On totta, että puiden myyttisyyttä ei esitetä ilmeisenä. Puut eivät konsultoi ketään kuten Kaarnamuori Pocahontasta. Dokumentti on varmasti mahdollista katsoa läpi myös ilman sen ihmeellisempiä fiiliksiä.
Ehkä kuitenkin merkittävä osa katsojista tuntee – edes hetkittäin, aavistaen, ennen kuin ihmeetön maailmankuva palauttaa ruotuun – että dokumentin puut eivät ole vain puita. Jopa animistiset tuntemukset saattavat olla yleisempiä kuin luulisi. Niillä on yleisinhimillistä kaikupohjaa, eivätkä “henkimaailman jutut” ole poistuneet edes globaalin pohjoisen kokemusmaailmoista.[xxvii]
Mitä väliä myyttisillä (katsoja)kokemuksilla sitten on? Ne saattavat auttaa luonnon itseisarvon tunnistamisessa, josta Wissot puhuu. Väitetään että yhteiskunnallisella tasolla luontokadon noteeraaminen vaatii sen käsittelyä talouden kielellä.[xxviii] Mutta ehkäpä yksilöiden ja yhteisöjen tasolla tarvitaan jonkinlaisia myyttisiä luontokokemuksia, että hävityksen voi todella tuntea nahoissaan.
Ympäristökriisien politiikassa ja poliittisessa ajattelussa on sovinnaista parjata yksilötasoa, mikä on usein miten perusteltua. Luontokato kuitenkin vaikuttaa leimallisen hajautuneelta ilmiöltä. Sen vastainen taistelu on lukuisten paikallisten mikrotaisteluiden kooste. On tärkeää kysyä, kuinka paljon hajautuneisuus (tai vaikutelma siitä) on oire ennemmin kuin ominaisuus. Silti luontokadon pysäyttävää systeemimuutosta odotellessa on tärkeä tunnistaa ja vaalia paikallisen luonnonsuojelun kokemuksellisia ensiliikuttajia. Myyttinen arvostus voi muuttaa lähiluonnon lähimmäiseksi luonnoksi.
Henkilökohtainen myyttinen luontosuhde ei toki riitä. Systeemi tunkee mukaan vaikka väkipakolla. Myyttinen lähimmäinen luonto olisi tärkeä kytkeä “isompaan kuvaan” globaalista luontokadosta sekä sen sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista syistä. Muuten lähimmäisen luonnon suojelu saattaa typistyä – ainakin globaalin pohjoisen kaupunkialueilla – ahdasmieliseksi not in my backyard -kiihkoksi[xxix].
Myyttinen arvostus kohtaa myös luontokadon politiikan keskeisen ongelman. Vaikka se voi olla tunteena saavutettava ja poliittisesti liikuttava, se ei auta ymmärtämään luonnon monimuotoisuuden monimuotoisuutta[xxx]. Dokumentissa kuvatut paikalliset ja jopa Georgialaiset luonnonsuojelijat ovat nimenomaan huolestuneita puista: Pärjäävätkö ne Ivanishvilin puistossa?[xxxi] Onnistuuko puiden kyyditys ilman onnettomuuksia ja uhreja?[xxxii] Vain yksittäiset tutkijat kiinnittävät huomiota siihen, miten puujättien poistaminen turmelee laajempia elämän verkostoja.[xxxiii] Toki puujättien tapauksessa luontokadon poliittinen yksinkertaistaminen saattaa toimia harvinaisen hyvin, sillä ne mitä luultavammin ovat ekosysteemiensä toiminnalle keskeisiä “avainlajeja”. Vaikka puujättien kiihdyttämä suojeluvimma ei perustuisikaan ekologiselle ymmärrykselle, se voi olla hyvin hyödyllistä (vaikkei riittävää) paikallisten ekosysteemien suojelussa.
Vaikka Taming the Garden hylkää hävyttömästi systeemin, ei myyttisten fiilisten ja kylmien väreiden tarjoaminen katsojalle ole teoksen ydin, kuten voisi väittää vaikkapa Qatsi-trilogiasta. Tärkeämpää on kontrasti katsojakokemuksen ja kuvattujen paikallisten puusuhteiden välillä. Myyttinen fiilis tarjoaa katsojalle paikan, josta voi nähdä selkeämmin, miten uhanalaista myyttinen arvostus on puusuhteiden moneuden ja muiden intressien ristipaineessa. Toisaalta kontrasti tekee selvemmäksi, että ulkopuolisen katsojan myyttiset fiilikset ovat väistämättä vähemmän maailmallisia kuin paikallisten myönteiset ja kielteiset luontokokemukset.
Paikallisten myyttinen arvostus puitansa kohtaan ei näytä perustuvan puhtaisiin ja yleviin luontokokemuksiin. Heille puut ovat tilallisia, kytkeytyneitä ja historiallisia maamerkkejä. Niiden mukana menetetään kulttuurisesti ja sosiaalisesti merkittävä katve, jossa on leikitty ja levätty, kuherreltu ja kohdattu. Puujätit eivät vain edusta ihmisyhteisöjen historiaa; ne ovat sen ruumiillistumia. Monet eivät näe niitä vain puina, vaan rinta rinnan yhteisöjen esi-isien kanssa.[xxxiv]
Dokumentti näyttää myyttisen arvostuksen raastavan riittämättömyyden – huolimatta sen historiallisuudesta tai paikallisuudesta. Eräs kyläläinen kertoo, että hänen vanhempansa ovat istuttaneet puun, jonka hän on myynyt Ivanishvilille. Hän oleskelee juurineen nyhdetyn puun juurella. “Varo ettei sinua viedä pois puun mukana”, joku vitsailee kuvan ulkopuolelta. Puun myyjä naurahtaa. Myöhemmässä kohtauksessa, jossa puuta viedään pois, myyjä saattaa vanhusta lamaantuneena ja kyynelehtien. Vitsi on ollut liiankin osuva.
Vaikuttaa siltä, että kyläläiset tuntevat, että jokin on vialla, että jotain suurta ollaan menettämästä vasta silloin, kun puiden järisyttävä siirto on jo käynnissä. Eli kun on jo liian myöhä. Tässä vaiheessa ei auta kuin surra ja tukeutua sananlaskujen lohtuun. Kaiken on mentävä, voivottelee eräs kyyditsemistä seuraava hahmo.
Myös työmiesten (kyllä, kaikki kuvatut puita siirtävät työntekijät näyttävät olevan miehiä) puheet puista todistavat myyttisen arvostuksen heikkoutta. Puille ventovieraat työmiehet tuntevat niiden ylevyyden ja kauneuden ehkä hieman samaan tapaan kuin dokumentin katsojat eli vailla tuntemusta puiden asemasta yhteisössä. Vaikka puheittensa perusteella työmiehet arvostavat puita, ei tämä estä heitä harjoittamasta väkivaltaa niitä kohtaan. Ehkä he ajattelevat, että työt on tehtävä ja perhe elätettävä. He saattavat myös selittää itselleen, että projekti on oikeastaan luonnonsuojelua, kuten Georgian ympäristöministeri[xxxv] ja Ivanishvilin edustajat[xxxvi] ovat todenneet.
Jashi on korostanut haastatteluissa, että ihmisten reaktiot puiden myymiseen ja kyyditsemiseen olivat erittäin “monimuotoisia” [diverse].[xxxvii] Paikalliset ilmaisevat useita syitä ja tunteita puiden myymiseen taustalla. Joillekin puuvanhukset ovat riesa: ne varjostavat hedelmätarhaa ja sotkevat pihan. Niiden kasvuvoimaa joutuu koko ajan karsimaan.
Toisille ärsyttävämpiä ovat puita puolustavat ihmiset. “Hän tekee tien! Kuka välittää vittuakaan puista!?” tilittää eräs kiihtynyt hahmo. Puut ovat vain puita, mutta niiden puolustajat ovat tekopyhiä tai vain “idiootteja”. Hahmon mukaan puiden puolustajat eivät välittäneet niistä “paskan vertaa” aikaisemmin. Kiusaus on suuri tulkita vihanpurkaus tukahdutetun syyllisyyden oireena. Vihalla ja puiden puolustajien tarkoitusperiin käymisellä saatetaan turruttaa tunnontuskia syntisestä ja yhteisöä repivästä kaupasta.[xxxviii]
Katsojan on mahdotonta arvioida, miten paljon kauppaajat selittelevät ja tukahduttavat tuntojaan. On kuitenkin selvää, että toisina hetkinä ilmaistu myyttinen arvostus ei useimmiten herätä riittävää vastarintaa tai lopulta voita muita intressejä ja pelkoja. Tästä on turha syyttää ihmisten moraalista heikkoutta ennen kuin on huomioitu, millainen heidän suhteensa on Georgian rikkaimpaan mieheen.
Ääririkkaiden miesten ihmeet
Ivanishvilin myyttisyys rakennetaan päinvastaisilla keinoilla kuin puiden tapauksessa: näkymättömyydellä. Katsojalle Ivanishvili, jonka lähes lausumatta jäävää nimeä ei todennäköisesti edes muista lopputekstien jälkeen, on kaikkea pyörittävä näkymätön liikuttaja. Hän isolla H:lla.[xxxix] Da Costa on oikeassa riskeistä. Ivanishvilin näkymättömyys uhkaa taantua mystifioinniksi, joka olisi edullista miljardöörille itselleen. Näkymättömyys ei myöskään välittömästi anna tarkentavaa näkökulmaa siihen, miten paikalliset suhtautuvat Ivanishviliin.
Taming the Garden toki todistaa paikallisten jännitteisiä sekä monella tapaa myyttisyyden sävyttämiä suhtautumisia Ivanishviliin – ei niinkään näkymättömyyden ansiosta kuin siitä huolimatta. En tiedä, onko tekijöillä oikeutta luottaa yleisön tiedonhankintaan katsomisen jälkeen, mutta paikallisten asenteet ja reaktiot avautuvat paremmin taustaselvittelyn jälkeen.
Dokumentti ja sen (mahdollisesti) laukaisema lisäselvittely voivat parhaimmillaan auttaa ymmärtämään itseään ruokkivaa ihmeellisyyttä, jota maailman rikkaimmille miehille suodaan. Vaikka monet arvostelut päivittelevät Ivanishvilin omalaatuisia päähänpistoja, on tärkeää tarkastella häntä myös esimerkkinä “eksentrisen miljardöörin”[xl] hahmosta, josta tutumpia tapauksia lienevät Elon Musk, Richard Branson, Jeff Bezos ja Steve Jobs.
Ääririkkaiden miesten ihmeteot kumpuavat irvokkaasta epätasa-arvosta. Ivanishvili on voimakas hahmo ja merkittävä työllistäjä, jonka vastustamisen seurauksia pelätään. Lisäksi puuvanhusten kotiseudut näyttävät köyhiltä. Ihmisten kannusteet myydä puut ovat suuret, koska he tarvitsevat kipeästi rahaa ja teitä.[xli] On helppoa ymmärtää, miksi jotkut paikalliset ovat, ainakin hetkittäin, iloisen häkeltyneitä puista maksettavista verrattain suurista korvauksista.
Epätasa-arvo on suunnattoman vallan lähde. Ivanishvili kykenee vaikuttamaan tuhansien ihmisten elämään ja raatelemaan yhteisöjen kulttuuriperimää.[xlii] Hän pystyy muokkaamaan paikallista infrastruktuuria puiden kuljetuksen tarpeisiin ja hävittämään “vähemmän tärkeää” luontoa siinä sivussa.[xliii] Näennäisesti vain koska hän sattuu pitämään erityisen paljon puista, kuten hänen edustajansa kertovat.[xliv]
Taming the Garden näyttää, miten epätasa-arvo verhoutuu perinteisiin ja arkisiin myytteihin. Joskus paikalliset kertovat epätasa-arvon konkreettisista pakotteista, mutta toisinaan Ivanishvilistä on rakennettu myytti sanan perinteisessä merkityksessä. Georgialaisten mielikuvitus on kohdannut hämmennyksen ja tehnyt työnsä: Ivanishvili on puita palvova druidi, joka imee niistä pitkää ikää ja elinvoimaa.[xlv]
Taikauskoa vaikuttavampia voivat olla arkisemmat myytit Ivanishvilin koskemattomuudesta. Hän on ansainnut omaisuutensa ja saa käyttää sitä, miten huvittaa. Ivanishvilin hanke vaikuttaa monista paikallisista epäilyttävältä, järjettömältä ja tekopyhältä, mutta se on silti lopulta “none of our business”. Ivanishvilin omaisuuden alkuperä on tyypillinen oligarkkikeinottelu 90-luvun Venäjällä. Hänen henkilönsä ja rahansa ovat kietoutuneet Georgian yhteiskuntaan ja politiikkaan. Mutta koskemattomuuden myytti on vahva: Ivanishvilin ansioita ei kyseenalaisteta. Kukaan ei sano, että hänen rahankäyttönsä on very much our business.
Koskemattomuuden myytti kytkeytyy rikkaiden miesten kykyyn poukkoilla julkisen ja yksityisen välillä itselleen suotuisasti. Ivanishvili on tässä mestari. “Yksityinen” status suojelee häntä taianomaisesti kritiikiltä. Dokumentti saattaa jopa sortua vahvistamaan taikaa. Teoksen nimeä myöten Shekvetilin puisto esitetään Ivanishvilin “puutarhana”, jonne muilla ei ole asiaa.[xlvi] Puisto kuitenkin avattiin kesällä 2020 haltioituneille vierailijoille, joita saapui sankoin joukoin.[xlvii] (Instagramin käyttäjä: eläydy spektaakkeliin etsimällä kuvia sijainnilla “Shekvetili Dendrological Park”.)
Omistuksen ja kontrollin näkökulmasta puisto on toki ehdottoman yksityinen. Se on perustettu Ivanishvilin lomatiluksille. Valvontakameroiden ja liiketunnistimien verkosto pitää vieraat aisoissa.[xlviii] Shekvetilin “puutarha” ei kuitenkaan ole vain yksityistä rapsuttelua varten. Tätä sanovat myös Ivanishvilin[xlix] ja Georgian valtapuolueen[l] edustajat. Heidän mukaansa puisto, jonne pääsi kesällä 2020 ilman pääsymaksua, ei ole lahja ainoastaan Georgian kansalle vaan koko planeetalle. Kehystys on edelleen pohjimmiltaan yksityinen. Puisto on miljardöörin hyvän tahdon tai jopa rakkauden osoitus.
Ivanishvilin poliittisille vastustajille tämä on täysin läpinäkyvää. Heille Ivanishvili on feodaaliherra, joka kalastelee ääniä ja pönkittää valtaansa puistolla.[li] Vastustajien mukaan Ivanishvili pystyy siirtelemään Georgiassa mitä vain mielensä mukaan: puujättejä, presidenttejä, pääministereitä.[lii] Puiden kyyditseminen tuskin olisi ollut ylipäätään mahdollista ilman julkishallinnon suopeutta. Ivanishvilin ja Georgian hallinnon edustajien lausuntoja on tosiaan vaikea erottaa toisistaan.
Ivanishvilin puolustajat voisivat väittää vastaan, että hän edustaa feodaaliherraa harmittomampaa ääririkkaan hahmoa: säätiöfilantrooppia, joka haluaa pistää hyvän kiertämään. Ivanishvilin säätiötoiminnassa julkisen ja yksityisen sotku on kuitenkin tavallista tiheämpi. Jos pitää mielessä hänen keskeisen asemansa Georgian valtapuolueessa, on vaikea uskoa hankkeiden olevan vain hyvästä tahdosta suotuja lahjoja.
Ivanishvilin ihmeellinen kyky sotkea yksityistä ja julkista tietää hankaluuksia puita kauppaaville paikallisille. He ovat tekevinään neutraalia yksityistä kauppaa, mutta josta kieltäytyminen on poliittisesti latautunutta ja riskialtista. Kylkiäisinä he saavat yleishyödyllisiä infraparannuksia, jotka tehdään täysin vailla julkista vastuuta. Jos he kritisoivat Ivanishvilin hanketta yhteisen edun vasteiseksi, heidät haukutaan yksityisinä henkilöinä kiittämättömiksi valittajiksi.[liii]
Ivanishvilin imperialistinen maskuliinisuus
Ivanishvilin ihmeiden taustalla on myös maskuliinisuuden myyttejä, jotka ylläpitävät epätasa-arvoa sekä luontoa ja ihmisiä vahingoittavaa vallankäyttöä. Jashin mukaan miehuus on keskeinen teema Taming the Gardenissa[liv], vaikka sitä dokumentin tyylin mukaisesti lähinnä tarkkaillaan. Huomiota saavat erityisesti puita siirtävät työmiehet, mutta Ivanishvilin maskuliinisuuden käsittely jää vajavaiseksi. Näkymättömyys on osa Ivanishvilin edustamaa miehisyyttä, mutta se pitää ymmärtää suhteessa dominointihaluun ja ajoittaiseen julkiseen vallankäyttöön. Teoriaa ja taustoitusta kaivataan jälleen.
Vaikka vuoden 2022 Forbesin listauksessa maailman 10 rikkainta ihmistä olivat kaikki miehiä, kulttuurinen kuvastomme ääririkkaista jättää usein sukupuolen huomiotta. Eksentrisen miljardöörin hahmo ylläpitää sukupuoletonta ja harmitonta kuvaa puuhakkaista visionääreistä (vaikka on syytä epäillä, että monen oletusmielikuva eksentrisestä miljardööristä on mies). Kun Muskin, Jobsin ja heidän kaltaistensa miehuudesta joskus puhutaan, sitä tulkitaan ja palvotaan netissä leviävien vahingollisten miehisyyden myyttien mukaisesti, joista on tullut tietyissä piireissä eräänlaisia ”jäbien horoskooppeja”. Eksentriset miljardöörit ovat “sigmoja”, hallitsemaan kykeneviä äärimmäisen lahjakkaita uroita, mutta joita sosiaaliset hierarkiat, normit, sitoutuminen tai näkyvyys eivät kiinnosta. He tekevät asiat omalla tavallaan. He ovat vapaita, itsenäisiä ja itseriittoisia.[lv]
Vaikka Ivanishvilin eksentrisyys ja näkymättömyys sattuvat sopimaan sigmamyyttiin, ei hän vaikuta lainkaan epäkiinnostuneelta vallankäytöstä. MacGregor ja Paterson kirjoittavat ääririkkaiden miesten “imperialistisesta maskuliinisuudesta” ekokriisien aikakaudella.[lvi] Vaikka tutkijoiden esimerkki on Branson ja muut ääririkkaat miehet, jotka ovat ostaneet “paratiisisaaria” yksityisiksi pakopaikoiksi ja vallan merkeiksi, sopii käsite myös Ivanishvilin edustaman maskuliinisuuden kritiikkiin.
Imperialistiset rikkaat miehet haluavat olla “koskemattomia uuskeisareita” [untouchable neo-Emperors].[lvii] He pyrkivät (valheelliseen) haavoittumattomuuden tunteeseen. Tähän tarvitaan kovalla rahalla hankittu, muusta maailmasta eristynyt valtakunta, jossa heillä on korkein valta kaikkeen.[lviii] Jotkut ääririkkaat miehet ostavat tarkoitukseen trooppisia saaria; Ivanishvili on luonut oman saarekkeensa. Kyse ei ole pelkästään ihmisten hallitsemisesta, pelkästään omaksi himoksi:
“Imperialistinen maskuliinisuus julistaa rikkumattoman oikeuden hallita [supreme entitlement to possess] luontoa kaikessa kauneudessaan, joko puhtaasti omaksi iloksi tai muiden kanssa jaettavaksi silloin, kun sillä voi pönkittää omaa asemaa, valtaa ja vaurautta.”[lix]
Shekvetilin puisto on Ivanishvilin julistus. Se on myös esimerkki imperialistisen maskuliinisuuden jännitteisestä pyrkimyksestä samaan aikaan paeta maailmasta ja dominoida sitä.[lx] Sama jännite leimaa Ivanishvilin suhdetta Georgian politiikkaan sekä selittää poukkoilua julkisen ja yksityisen välillä. Jashin mukaan Ivanishvili tuli Georgian politiikkaan vuonna 2012 kuin holhoava isähahmo.[lxi] Kun patriarkka oli näyttänyt, miten asiat hoidetaan, hän vetäytyi jo seuraavana vuonna politiikasta ”yksityisiin” puuhiinsa, kuten puiden keräilyyn. Puoluetoverit saivat tehdä perässä, mutta tiukasti Ivanishvilin näkymättömissä valvovien silmien alla.
Jännite ei rauennut. Vuonna 2018 Ivanishvili teki paluun julkiseen politiikkaan, kun hänet valittiin Georgialainen unelma -puolueen puheenjohtajaksi.[lxii] Patriarkkaa tarvittiin: silloinen pääministeri pyysi Ivanishviliä auttamaan puoluetta “uusien haasteiden” edessä.[lxiii] Kun Ivanishvili oli johtanut puolueen täpärään vaalivoittoon vuonna 2021, hän julisti jälleen lopettavansa politiikan ja palaavansa “yksityiseen elämäänsä”. “Tehtäväni on suoritettu”, hän ylpeili. Oppositio syytti valtapuoluetta vaalivilpistä ja boikotoi vaalien toista kierrosta. Laajat kansanjoukot protestoivat kaduilla.[lxiv]
Ivanishvilin performatiivinen poukkoilu julkisen ja yksityisen välillä on syytä ymmärtää imperialistisen maskuliinisuuden sävyttämäksi vallankäytön muodoksi. Huomattavaa on hänen voimakas tarpeensa palata yksityisen suojaan. Miksipä ei, jos hän kerta pystyy nauttimaan koskemattomuuden myyttien suojasta ja samalla säilyttämään vaikutusvaltansa. Ivanishvili ei ehkä tarvitse yksityisen saaren täydellistä eristystä täyttääkseen dominointitarpeensa. Koko Georgia vaikuttaa hänen imperiumiltaan, jossa jopa hänen ”harrastuksensa” esitetään “lahjana georgialaisille”. Harva englanninkielisestä maailmasta tuleva ääririkas mies kykenee tai edes pyrkii samaan. Monet heistä ovat juurettomia kosmopoliitteja.[lxv] Ivanishvili sen sijaan oikeuttaa sekä julkisia että yksityisiä tekojaan georgialaisella nationalismilla[lxvi].
Toisaalta halu palata yksityiseen elämään voi kertoa julkisen politiikan epätyydyttävyydestä. Shekvetilin puistossa ei tarvitse sietää valittavaa oppositiota ja kiittämätöntä kansaa sitäkään vähää. Kaikki on siellä juuri, miten keisari tahtoo.
Tutkivuus ennen vaarantuntua
Osallistuuko Taming the Garden lopulta Ivanishivilin spektaakkelin pyörittämiseen? Jotkut kriitikot tuntuvat vastaavan kysymykseen epäsuorasti ajatusleikillä: miten Ivanishvili reagoisi, jos hän näkisi dokumentin? Raup epäilee, ettei Ivanishvili ymmärtäisi hienovaraista kritiikkiä vaan pitäisi elokuvaa vaurautensa ja valtansa todisteena.[lxvii]
Eikä ehkä ymmärtäisi moni muukaan. Jashi kertoo, ettei eräs puiden siirtotöitä pyörittänyt insinööri pitänyt dokumenttia kovinkaan vaarallisena Ivanishvilille.[lxviii] Useat Shekvetilissä haastatellut georgialaiset kertoivat pitävänsä puistosta ja osoittivat tukensa Ivanishvilille.[lxix] Tuskin hekään pitäisivät dokumenttia kovin kriittisenä.
Nämä ajatusleikit ovat epäreiluja. Taming the Gardenin ei selvästikään ole tarkoitus osallistua Georgian poliittiseen kamppailuun tai kasvattaa tietoisuutta maan korruptoituneesta poliittisesta järjestelmästä.
Entä mitä sitten dokumentin myyttisellä tunnelmalla on saavutettu? Taming the Garden on ehdottomasti parempi dokumentti puusuhteista kuin ääririkkaista miehistä ja epätasa-arvosta. Puiden myyttisyys ei typisty pelkäksi mystisyydeksi, fiilistelyn fetissiksi. Myyttinen katsojakokemus asettuu kiinnostavaan kontrastiin paikallisten maailmallisten ja monimuotoisten puusuhteiden kanssa. Luonnon myyttisessä arvostuksessa voi aistia toivoa, mutta myyttisten puusuhteiden riittämättömyys käy dokumentissa tuskallisen selväksi.
Ivanishvilin näkymättömyys ei sen sijaan puhu puolestaan. Ääririkkaiden miesten tapauksessa myyttisyys tekee toista työtä kuin luontosuhteissa: uusintaa, jähmettää ja lamaannuttaa. Dokumentti voi käynnistää hedelmällisiä ajatusprosesseja, mutta itsessään se ei pysty peilaamaan Ivanishvilin myyttisyyttä, epätasa-arvoa ja paikallisten luontosuhteita keskenään. Näin ollen myös luontosuhteiden käsittely jää vajavaiseksi.
Taming the Garden ei kaipaa vaaran tuntua. Sen sijaan Da Costan neuvoja soveltaen dokumentissa olisi voitu nostaa esille Jashin haastatteluissa esittämiä taustapohdintoja sekä sitä tutkimustyötä, joka teki teoksen mahdolliseksi. Myönnetään: syvällisen dokumentin tekeminen sekä luontosuhteista että epätasa-arvosta on vaikeaa. Mutta se on sitäkin tärkeämpää tulevina vuosikymmeninä.
[i] Rapold 2021.
[ii] Lomsadze 2020.
[iii] Sama, Hitt 2021 ja Nechepurenko 2022.
[iv] Ks. Parulava & Kotkamp 2021.
[v] Nechepurenko 2022.
[vi] Hitt 2021.
[vii] Nechepurenko 2022.
[viii] Sama.
[ix] Agenda.ge 2016.
[x] North 2016.
[xi] Esim. Raup 2021, Wissot 2021, Kiang 2021, Del Don 2021, Hunter 2021, Wilkinson 2021 ja Bradshaw 2022.
[xii] Da Costa 2021. Ks. samankaltaisia mutta irtonaisempia huomioita Quinlan 2021 ja Aiano 2021.
[xiii] Raup 2021.
[xiv] Rapold 2021.
[xv] Wissot 2021 ja Del Don 2021
[xvi] Wissot 2021.
[xvii] Rapold 2021.
[xviii] Rapold 2021.
[xix] Raup 2021 ja Hunter 2021
[xx] Rapold 2021.
[xxi] Dokumentissa ei kerrota, miksi puita siirrettiin yöllä. Bradshaw (2022) spekuloi, että niin voitiin välttää hanketta vastustavia protesteja. Ilmeisempi syy lienee vähäisempi liikenne.
[xxii] Esim. Lappalainen 2018; Wohlleben 2016.
[xxiii] Rapold 2021, Kiang 2021 ja Bradshaw 2022.
[xxiv] Ks. Kiang 2021.
[xxv] Knuuttila 2017.
[xxvi] Wissot 2021.
[xxvii] Kimmerle 2006.
[xxviii] Viimeisin keskustelukierros aiheesta käytiin Cambridgen yliopiston taloustieteen professori Partha Dagsputan monimuotoisuusraportin jälkeen. Ks. esim. Kyllönen 2021.
[xxix] Ks. nimby -ilmiöstä ja -käsitteestä Natri 2016.
[xxx] Lähde 2022.
[xxxi] Bordzikashvili 2017.
[xxxii] Vastaus: ei onnistunut, vaikka suurin osa puista saatiin hengissä perille ja ihmishenkivahingoilta ilmeisesti vältyttiin. Ks. sama.
[xxxiii] Nechepurenko 2022.
[xxxiv] Wissot 2021.
[xxxv] Bordzikashvili 2017.
[xxxvi] Nechepurenko 2022.
[xxxvii] Rapold 2021.
[xxxviii] Kiang 2021.
[xxxix] Ks. Del Don 2021.
[xl] Nechepurenko 2022.
[xli] Ks. Lomsadze 2020.
[xlii] Rapold 2021.
[xliii] Lomsadze 2020.
[xliv] Nechepurenko 2022.
[xlv] Sama.
[xlvi] Ivanishvilin edustajat eivät ole juurikaan puuttuneet dokumenttiin, mutta he ovat suoraan sanoneet, ettei Shekvetilin esittäminen yksityisenä puutarhana ole oikein (Rapold 2021). Olen hyvin rajatussa mielessä heidän kanssaan samaa mieltä.
[xlvii] Lomsadze 2020.
[xlviii] Nechepurenko 2022.
[xlix] Sama.
[l] Lomsadze 2020.
[li] Nechepurenko 2022.
[lii] Lomsadze 2020.
[liii] Ks. Lomsadze 2020.
[liv] Rapold 2021.
[lv] Sigafus 2022. Sigmamyytin kritiikki ks. esim. Soatok 2021.
[lvi] MacGregor & Paterson 2021.
[lvii] Sama s. 154.
[lviii] Sama s. 158–159.
[lix] Sama s. 160. Suom. OS.
[lx] Ks. sama.
[lxi] Rapold 2021.
[lxii] OC Media 2018.
[lxiii] Sama.
[lxiv] EURACTIV.com & AFP 2021.
[lxv] MacGregor & Paterson 2021 s. 159.
[lxvi] Ks. esim. Interpressnews 2019.
[lxvii] Raup 2021.
[lxviii] Rapold 2021.
[lxix] Nechepurenko 2022.
Lähteet
Agenda.ge. 12.9.2016. Cartu Foundation invests in Kutaisi 140Ha University research campus for 60,000 students. https://agenda.ge/en/news/2016/2137
Aiano, Zoe. Uprooting a Nation. Salomé Jashi’s Taming the Garden (2021). East European Film Bulletin, 114 (Huhtikuu 2021). https://eefb.org/perspectives/salome-jashis-taming-the-garden-2021/
Bordzikashvili, Sulkhan. 6.4.2017. Ivanishvili’s tree collecting hobby. OC Media. https://oc-media.org/features/ivanishvilis-tree-collecting-hobby/
Bradshaw, Peter. 25.1.2022. Taming the Garden review – fascinating study of a billionaire’s destructive folly. The Guardian. https://www.theguardian.com/film/2022/jan/25/taming-the-garden-review-fascinating-study-of-a-billionaires-destructive-folly
da Costa, Cassie. 9.6.2021. Second Nature. Cassie da Costa on Salomé Jashi’s Taming the Garden. Artforum. https://www.artforum.com/film/cassie-da-costa-on-salome-jashi-s-taming-the-garden-2020-85996
Del Don, Muriel. 3.2.2021. Review: Taming the Garden. Cineuropa. https://cineuropa.org/en/newsdetail/397160/
EURACTIC.com; AFP. 11.1.2021. Billionaire Georgia party leader Bidzina Ivanishvili says quitting politics. https://www.euractiv.com/section/europe-s-east/news/billionaire-georgia-party-leader-bidzina-ivanishvili-says-quitting-politics/
Hitt, Tarpley. 31.1.2021. The Putin-Friendly Billionaire Trying to Build the Garden of Eden. The Daily Beast. https://www.thedailybeast.com/the-putin-friendly-billionaire-trying-to-build-the-garden-of-eden
Hunter, Allan. 31.1.2021. ‘Taming The Garden’: Sundance Review. Screen Daily. https://www.screendaily.com/reviews/taming-the-garden-sundance-review/5156313.article
Interpressnews. 29.3.2019. Bidzina Ivanishvili to finance rehabilitation of infrastructure, water and gas supply of the village where first President died. https://www.interpressnews.ge/en/article/101391-bidzina-ivanishvili-to-finance-rehabilitation-of-infrastructure-water-and-gas-supply-of-the-village-where-first-president-died
Kiang, Jessica. 28.2.2021. ‘Taming the Garden’ Review: A Bewitching Doc Turns a Billionaire’s Whim Into a Mythic Tale of Human and Nature. Variety. https://variety.com/2021/film/reviews/taming-the-garden-review-1234906473/
Kimmerle, Heinz. 2006. The world of spirits and the respect for nature: towards a new appreciation of animism. TD: The Journal for Transdisciplinary Research in Southern Africa, 2(2), pp. 249‒263. https://journals.co.za/doi/10.10520/EJC111825
Knuuttila, Maija. 21.12.2017. Joulukuusi kärsii ja viestii hädästään, mikä saattaa huolestuttaa huonekasvit: ”Tarjoa kuuselle hyvät viimeiset hetket sammuttamalla valot”. Iltalehti. https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/201712212200618099
Kyllönen, Simo. 16.2.2021. Dasguptan elonkirjoraportin eettiset oletukset, osa 1. Ilmastoeetikko. https://blogs.helsinki.fi/ilmastoeetikko/2021/02/16/dasguptan-elonkirjoraportin-eettiset-oletukset-osa-1/
Lappalainen, Tiia. 7.9.2018. Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/09/07/puut-kertovat-toisilleen-jos-joku-hyokkaa
Lomsadze, Giorgi. 19.8.2020. Georgia’s park of runaway trees. Eurasianet. https://eurasianet.org/georgias-park-of-runaway-trees
Lähde, Ville. 7.2.2022. Life matters everywhere. The notion of biodiversity in the Dagsputa Review. BIOS. https://bios.fi/life-matters-everywhere-the-notion-of-biodiversity-in-the-dasgupta-review/
Macgregor, Sherilyn; Paterson, Matthew. Island Kings: Imperial Masculinity and Climate Fragilities. Teoksessa Pulé, Paul M.; Hultman, Martin (ed.). 2021. Men, Masculinities, and Earth. Palgrave Macmillan. S. 153‒168. https://doi.org/10.1007/978-3-030-54486-7_6
Natri, Santti. 14.10.2016. Ei minun takapihalleni! Näin perustelemme penseyttämme. Yle Uutiset. https://yle.fi/uutiset/3-9206617
North, Andrew. 27.1.2016. Tbilisi to reopen opera house that has survived tsars, Soviets and civil war. The Guardian. https://www.theguardian.com/world/2016/jan/27/tibilisi-to-reopen-opera-house-that-has-survived-tsars-soviets-and-civil-war
Nechepurenko, Ivan. 17.1.2022. A Love of Trees or a Display of Power? The Odd Park of an Oligarch. The New York Times. https://www.nytimes.com/2022/01/17/world/europe/bidzina-ivanishvili-georgia-trees.html
OC Media. 26.4.2018. Ivanishvili returns to frontline Georgian politics. https://oc-media.org/ivanishvili-returns-to-frontline-georgian-politics/
Parulova, Dato; Kotkamp, Lukas. 6.11.2021. Georgia’s political protests explained. Politico. https://www.politico.eu/article/saakashvili-protests-georgia-political-crisis-explained/
Quinlan, Caitlin. 2.2.2021. Taming the Garden: a meditative exploration of arboreal transportation. Sight & Sound. https://www.bfi.org.uk/sight-and-sound/reviews/taming-garden-meditative-exploration-arboreal-transportation
Rapold, Nicholas. 8.3.2021. Salomé Jashi on Taming the Garden. Screen Slate. https://www.screenslate.com/articles/salome-jashi-taming-garden
Raup, Jordan. 31.1.2021. Sundance Review: Taming the Garden is an Evergreen Look at Gratuitous Wealth. The Film Stage. https://thefilmstage.com/sundance-review-taming-the-garden-is-an-evergreen-look-at-gratuitous-wealth/
Sigafus, Joshua. 4.1.2022. Understanding the Lone Wolf: Are You a Sigma Male? The Adult Man. https://theadultman.com/love-and-lust/sigma-male/
Soatok. 25.1.2021. No, You’re Not a “Sigma Male”. Dhole Moments. https://soatok.blog/2021/01/25/no-youre-not-a-sigma-male/
Wilkinson, Amber. 22.6.2021. Taming the Garden. Eye For Film. https://www.eyeforfilm.co.uk/review/taming-the-garden-2021-film-review-by-amber-wilkinson
Wissot, Lauren. 1.2.2021. Paradise lost. Modern Times Review. https://www.moderntimes.review/paradise-lost/
Wohlleben, Peter. 2016. Puiden salattu elämä. Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä. Suom. Pirkko Roinila. Gummerrus, Helsinki. [Alkuteos Das geheime Leben der Bäume on julkaistu 2014.]
VITA NUOVA 