Alina Viranto
Työstä kieltäytyminen, pitkäaikaistyöttömyys, työttömien etuus- ja palvelujärjestelmän työstä etäännyttävät vaikutukset, kohtaanto-ongelma työpaikkojen ja työttömien välillä, työssä uupuminen… Jos työttömyyttä tarkastelee työttömän toimeentulovaikeuksien, sosiaaliturvajärjestelmän rahoituksen tai työvoimapulan näkökulmasta, työttömyyden voi nähdä ongelmien kokoelmana. Tässä tekstissä katse on työntekijän tarpeissa, toiveissa ja toimijuudessa.
Otsikon kysymykseen voi vastata usealla eri tavalla. Ensinnäkin työttömien etuus- ja palvelujärjestelmän sanktiot ja velvoitteet istuvat huonosti työttömän tarpeisiin. Syitä työttömyydelle on lukemattomia, eikä työttömien keskuudesta voi löytää erityisen dominoivaa yhteistä nimittäjää – tutkimusten mukaan Suomen työttömät jakautuvat useisiin eri ryhmiin1. Kankea järjestelmä ei palvele näin moninaisen ryhmän hyvinvointia, terveyttä ja osaamista, sillä järjestelmän puitteissa yksilöllistä, toiveet kuulevaa palvelua on vaikea toteuttaa. Keinoja ja asiantuntijuutta kyllä löytyy, mutta sanktioihin ja velvoitteisiin keskittyvä työvoimapolitiikka heikentää työttömän mahdollisuuksia nauttia elämästä ja tuuppaa työllistymistä kohti vain heitä, jotka olisivat muutenkin työllistyneet2. Osa työvoimapolitiikassa kaivatuista toimista olisivatkin luonteeltaan enemmänkin sosiaalipoliittisia.
Toiseksi, OECD:n vuoden 2020 arvion mukaan Suomen työttömistä lähes puolet kärsi terveysongelmista1. Työterveydenhuollon kehittyminen on tarkoittanut sitä, että työntekijät saavat kattavampaa, välitöntä ja kustannuksetonta hoitoa heidän kehoaan ja mieltään kuluttavissa ongelmissa, vaikka työterveydenhuollon kattavuus ja kustannuksettomuus vaihtelevat myös työntekijöiden keskuudessa. Perusterveydenhuollon kuormittuneisuuden vuoksi työttömillä ja työllisillä on erilaiset mahdollisuudet päästä laadukkaaseen ja tarvittavaan hoitoon terveyden rakoillessa, mikä luo tarpeettomia eroja ihmisryhmien välille. Haasteet terveyden kanssa kulkevat usein käsi kädessä köyhyyden ja sen psyykkisesti kuormittavan vaikutuksen kanssa3. Köyhyyteen uupuessa toimijuus kutistuu selviytymiseksi. Heillä, joilla työttömyys liittyy matalampaan koulutustasoon tai vähäiseen työkokemukseen, terveyden ja köyhyyden kanssa päivittäinen kamppaileminen on yleisempää.
Järjestelmän asettamat käyttäytymisvelvoitteet ja rikkomuksista seuraavat sanktiot kasautuvat niille ryhmille, jotka eivät kykene tai osaa täyttää palvelujärjestelmän ehtoja4. Työttömien etuus- ja palvelujärjestelmän sääntöjen tunteminen ja taito uida järjestelmässä suurimmat virheet välttäen ovat tarpeellisia, mutta eivät kaikkien yhtälailla käytettävissä olevia taitoja. Heitä, joilla sanktiot ja velvoitteet kasautuvat, järjestelmä etäännyttää työstä, vaikka tarkoitus on ollut tuupata sitä kohti4.
Kolmanneksi, työn tekeminen ei näytä houkuttelevan, ainakin jos katseen suuntaa työstä kieltäytymisen, työuupumuksen, työn merkityksettömyyden kokemuksen tai palkansaajien köyhyyden teemoihin5. Työn tekeminen voisi jopa innostaa, jos voisi uskoa työnsä merkityksellisyyteen ja tärkeyteen, jos työn tarkoituksena olisi yhteinen hyvä. Myös työtehtävien tulisi tuntua tarkoituksenmukaisilta. Työn mielekkyyteen vaikuttaa myös tunne oikeudenmukaisuudesta. Työn ehtojen ja työstä saadun korvauksen tulisi siis olla yhdenmukaisia työn merkityksellisyyden kanssa. Jos kokee tekevänsä tärkeätä työtä, mutta korvaus on nöyryyttävän pieni tuntipalkka, ei jaksa esittää tyytyväistä koneiston ratasta ja työnantajaansa tarkalla korvalla kuuntelevaa innokasta työntekijäsubjektia kovin kauaa. Eikä siinä auta myöskään ymmärrys tuloihin ja varallisuuteen liittyvän eriarvoisuuden lisääntymisestä Suomessa.
Toisaalta, työn tekemisen ehtojen hienosäätäminen ei ratkaise kapitalistisessa talousjärjestelmän palkkatyöinstituutioon sisäänkirjattua vallan epäsuhtaa työnantajan ja työntekijän välillä. Työnantaja voi kasvattaa pääomaansa työntekijän työvoiman ansiosta hierarkisessa valtasuhteessa, ja vaikka työn tekemisen ehdot ja korvaus olisivat ainakin näennäisesti yhdessä sovittuja (esimerkiksi TES-järjestelmän puitteissa), työnantaja ja työntekijä eivät ole sopineet niistä aidosti tasavertaisina osapuolina. Työntekijän on elantonsa saadakseen viime kädessä alistuttava työnantajan määrittelemiin ehtoihin. Työn houkuttelemattomuus ei siis välttämättä liity vain työn sisältöön tai työehtojen reiluuteen, vaan ajatukseen järjestelmätasolla olevista ongelmista.
Työtä vailla olevien toimijuus ja toimettomuus
Kun julkisessa keskustelussa köyhiin työtä vailla oleviin suhtaudutaan laiskuutta paheksuen, rikastuneisiin työelämästä vetäytyjiin ei yleisen keskustelun perusteella kritiikkiä saa ulottaa. Väitetään, että he ovat osanneet pelata yhteiskunnan peliä oikein ja kritiikissä on kyse kateellisten katkeruudesta. Pelilauta ei kuitenkaan ole reilu eikä aidosti yhdessä sovittu, joten miksi pelin tulostakaan tarvitsisi hyväksyä sellaisenaan. Menestyminen puetaan neutraaliksi meritokratian toteutumiseksi – menestyminen on taidoista kiinni ja hyvä niin. Meritokratia kuitenkin oikeuttaa eriarvoisuutta, ja meritokraattinen erottelu perustuu kykyjen erilaisuuteen. Seuraus on sama kuin epäreilussa ulossulkemisessa, mutta syyt käännetään yksilön puutteisiin eikä järjestelmän kykenemättömyyteen ottaa huomioon ihmisten erilaisia tarpeita, kykyjä ja toiveita.
Työn puute näyttäytyy myös toimijuuden puutteena ja toimijuuden puute negatiivisena passiivisuutena. Uusliberalismissa keitetyssä nykykapitalismissa dynaaminen, itseään kehittävä toimijuus on jossain määrin rinnasteinen suomalaisessa työkulttuurissa arvostetulle korkealle työmoraalille ja ahkeruudelle. Monen, niin työttömän kuin työllisenkin, elämää tahdittaa ja merkityksellistää työn ulkopuolella tapahtuva elämä. Voisiko palkkatyön ulkopuolinenkin, yhteisölle merkityksellinen työ tulla tunnistetuksi nykyistä paremmin etuusjärjestelmässä? Vapaaehtoisesti, palkatta ja omasta halusta tai yhteisön tarpeesta lähtevä toiminta kun on iso osa yksilön ympärillä olevaa merkityksellisyyden ja yhteisöllisyyden taikinaa.
Toimettomuus voi olla kaivattua lepoa, jota varten on aktiivisesti taisteltava tilaa, sillä arkielämän ja toimeentulon vaatimukset ohjaavat levosta poispäin. On myös totta, että esimerkiksi keskiluokan on helpompi taistella oman leponsa puolesta, sillä lepo jakautuu epätasaisesti. Toisaalta, kuten taiteilija ja aktivisti Tricia Hersey ajattelee, jos levosta puhutaan etuoikeutena, tullaan samalla hiljaisesti hyväksyneeksi levon kuuluminen vain tietyille, etuoikeutetuille ryhmille, eikä kaikille yhtäläisesti. Levon käsitteleminen etuoikeutena synnyttää syyllisyyttä ja nurinkurisesti vierittää logiikkaa siihen suuntaan, että kukaan ei saa levätä – eivät esimerkiksi matalapalkka-alalla työskentelevät rodullistetut tai pienten lasten vanhemmat ja yhteiskunnan syrjäyttämät kuten eivät myöskään paremmat pelimerkit käsiinsä saaneet.6
Velvoitteisiin nojaavasta työttömien etuus- ja palvelujärjestelmästä ei olla perääntymässä, vaan nykyisen hallitusohjelman mukaisesti ollaan muiden sosiaaliturvaan kohdistuvien leikkausten ohella selvittämässä mahdollisuuksia lisätä viimesijaisen etuuden, toimeentulotuen velvoittavuutta nykyisestäänkin. Kankeaksi kehkeytyneeseen, velvoittavaan järjestelmään ja sanktiointiin uskovatkin eniten ne, jotka eivät itse joudu olemaan järjestelmän kanssa tekemisissä. Tulevaisuus näyttää kieltämättä dystooppiselta. Dystopiat kyllä möyhivät muutoksen maaperää ja tuuppaavat kohti toimintaa mutta eivät juuri jätä vaihtoehtoja, joista valita.
Lähteet:
Ojala, Satu & Viranto, Alina (14.2.2024) Mitä työtön oikeastaan tarvitsee. Koneen säätiö: Kaivolla-blogi https://koneensaatio.fi/tarinat-ja-julkaisut/mita-tyoton-oikeastaan-tarvitsee/
- Farchy, Emily & Immervoll, Herwig (2020) A People-centred Perspective on Employment Barriers and Policies: Faces of Joblessness in Finland. OECD. https://www.oecd.org/els/soc/OECD-2020-FoJ-Finland.pdf
- Kauppinen, Timo M.; Saikku, Peppi & Kokko, Riitta-Liisa (2010) Työttömyys ja huono-osaisuuden kasautuminen. Teoksessa: Suomalaisten hyvinvointi 2010. toim. Vaarama, Marja; Moisio, Pasi, & Karvonen, Sakari. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 234–250. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80297/8cec7cec-5cf3-4209-ba7a-0334ecdb6e1d.pdf?sequence=1&isAllowed=y Pattaro, Serena; Bailey, Nick & Williams, Evan ym. (2022) The impacts of benefit sanctions: A scoping review of the quantitative research evidence. Journal of Social Policy, 51(3), 611–653.
- ks. esim. Williams, Evans (2021) Punitive welfare reform and claimant mental health: The impact of benefit sanctions on anxiety and depression. Social & Policy Administration, 55(1), 157–172.
- Heikkilä, Matti (1990) Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa. Tutkimus köyhyydestä ja hyvinvoinnin puutteiden kasautumisesta Suomessa. Sosiaalihallituksen julkaisuja 8/1990. Helsinki: Sosiaalihallitus.
- Kivimäki, Antti (12.6.2023) “Työssä nuoret arvostavat onnistumisen ja merkityksellisyyden kokemuksia” . KT-lehti. https://www.ktlehti.fi/2023/2/nuoret-kaipaavat-merkityksellisyytta. Riikonen, Jose (11.1.2024) “Miksi tekisit superraskasta työtä pienellä palkalla?” kysyy tukien varaan heittäytynyt Alma Tuuva. Yle. https://yle.fi/aihe/a/20-10006082. Lehtokari, Rosa (20.1.2024) Annika Jokinen, 28, tekee raskasta työtä pienellä palkalla. Yle. https://yle.fi/a/74-20070154
- Koskenalho, Ninnu (15.1.2024) Lepo vastarinnan muotona – Lepääminen ei ole etuoikeus, vaan ihmisoikeus. Voima. https://voima.fi/artikkeli/2024/lepo-vastarinnan-muotona-lepaaminen-ei-ole-etuoikeus-vaan-ihmisoikeus/
VITA NUOVA 