Vilho Katila
1900-luvun alussa alkanut ja vielä nykyäänkin jatkuva turkistarhaus on yksi suomalaisen yhteiskunnan suurimpia häpeäpilkkuja. Viime vuosien aikana tarhaus on nopeassa tahdissa vähentynyt, muiden eläinten ja niiden oikeuksien puolesta taistelevien ihmiseläintenkin helpotukseksi. Mutta toiminta jatkuu yhä. Puolueelliset otsikot pilkahtavat suomalaisten näkyville aina silloin tällöin, ikään kuin muistuttaakseen meitä sen olemassaolosta. Mutta miksi siitä huolimatta Suomi juuttuu ajassa taaksepäin tuottaen tietoisesti kärsimystä tarhaeläimelle ja lakaisten tämän sitten “ekologisuuden” sekä “arvokkaan historian” maton alle samalla, kun lähes koko muu maailma tunnistaa alan olevan hiipuva ja epäeettinen? Miksi erityisesti Suomen valtio tukee tätä epäeettisyyttä miljoonien tuilla, lukuisista kansalaisaloitteista huolimatta, ollen yksin pienikokoinen, mutta todella oleellinen osa hyvin suurta maailmanlaajuista ongelmaa?
Tekstissäni aion sukeltaa syvemmälle turkistalouden kaninkoloon tutkimalla Suomen Turkiskasvattajien omia nettisivuja. Sivuilta nostan heidän esittämiään otsikoita kritisoiden sitten niiden sisältöä omin sanoin. Näistä alaotsikoista ensimmäisenä on:
”Eläinten hyvinvointi on suomalaisen turkistalouden kivijalka. Suomalaiset turkiseläimet voivat hyvin.”
Mutta saman otsikon alla kerrotaan, että ”Eläinten hyvinvoinnin arvioiminen voi olla joskus vaikeaa ja tulkinnanvaraista.”
Lukiessani Fifurin (Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto), sekä Turkiskasvattajien sivuja vastaavanlaista sisältöä löytyi usein. Turkiskasvattajien Tiesitkö?-osiossa kerrotaan kasvattajien mielestä hyödyllisiä faktoja turkistarhaukseen liittyen ja kuinka esimerkiksi kaikilla turkiseläimillä on aina vettä saatavilla, mikä jo itsessään on vähimmäisvaatimus, jos sitäkään. Samaan aikaan väitetään, että kansan tietotaso alasta on heikkoa ja jo ensimmäinen fakta ihannoi turkistarhauksen syviä juuria Suomessa, antaen kuvan siitä, että minä lukijana olen kapeakatseinen kun en hyväksy turkistarhausta ja tyhmä, koska näistä huikeista tietopankeista huolimatta kritisoin sitä. Mitä tämä kertoo siis kasvattajista? Suorastaan aggressiivissävyinen teksti herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Sertifioinnin sekä yhteistöiden avulla kerrotaan edistettävän eläinten hyvinvointia sekä kasvatusolosuhteita, mutta samaan aikaan eläinten jalostusta pidetään pyrittävänä asiana. Vaikka kyseinen turkistilasertifiointi on pieni askel edistykseen, jos sitäkään, on se silti täysin vapaaehtoinen toimenpide turkistiloille. Loppujen lopuksi jää siis tilojen omistajista kiinni, saavatko eläimet edes sen suojaamia oikeuksia.
Turkiskasvattajien etusivulla ensimmäinen nähtävä asia on massiivinen teksti ”Sukupolvelta toiselle – niin se on aina mennyt” suorastaan provosoimassa minunlaistani kriittistä lukijaa. Sivu kehottaa selaamaan ja perehtymään, vaikuttaen lähestyttävältä ja avoimelta. Jo heti seuraavassa kohdassa kerrotaan neljä oleellista asiaa, joiden takana on tapana piileksiä, sillä niiden sanominen näyttää hyvältä:
”Jokaisen eläimen hyvinvointi keskiössä – aina”
”Lämmintä luonnollisesti”
”Osa suomalaista biotaloutta”
”Kehityshaluiset kasvattajat – kasvollista yrittäjyyttä”
Jo pelkästään näiden lauseiden kirjoitustyylistä huokuu tietynlainen itsetajunta siitä, mitä sivun laatijat haluavat ilmaista. Heidän tarkoituksensa on oikeuttaa turkistarhaus. Mutta tie eläinrakastajien sydämiin ei ole itsestäänselvyys. Maalaisjärki vie voiton yrityksistä huolimatta. Vaikka kyseisellä nettisivulla nämä otsikot (joiden tarkoituksena on toimia eräänlaisina pääpointteina) ovat olemassa, ei niitä kuitenkaan voi klikata, eivätkä ne johda minnekään. Ne toimivat siis vain koristeina ilman, että niitä oltaisiin selitetty. Näillä väittämillä ei siis ensisilmäyksellä ole perustaa. Ne eivät merkitse mitään.
Sivua alaspäin selatessa vastaan tulee kiinnostava tekstipätkä:
”Mielipiteiden muodostuminen on kiinnostava asia. Joskus niihin riittää muutama tiedonjyvä sieltä täältä. Joskus taas on hyvä perehtyä alaan yhdessä sen kaikkein parhaiten tuntevien ihmisten kanssa – heidän, jotka elävät ja hengittävät alan arkea jokaisesta varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan? He eivät ole esillä päivän uutisotsikoissa tai sosiaalisen median kanavissa, mutta silti he elävät todella mielenkiintoista, täyttä elämää hieman erilaisessa ympäristössä. Tervetuloa mukaan kiinnostavalle matkalle. Takaamme, että et pety!”
Itse innostuin tekemään hieman vapaamuotoisemman ja rehellisemmän käännöksen:
“On se jännä, että meitä näin vihataan nykyaikana näiden uutisten ja median takia. Vihaajat eivät tiedä mitään. Mutta jos tulisit tänne katsomaan asiaa paikan päälle, niin näytämme sinulle rehtityöläisiämme ja heidän mukavaa arkeaan turkistarhoillamme! Täällä on asiat hyvin, ja miksei olisi? Emmehän me edes riko lakia. Tarjoamme pullakahvit, mutta älä suotta välitä noista eläinten avunhuudoista. Emme mekään!”
Mielestäni pätkä on aidosti surullista luettavaa. Se vetoaa turkistarhojen työntekijöihin. Näihin perusjannuihin, jotka tekevät rehellistä työtä ja jotka “elävät ja hengittävät alan arkea varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan”. Mutta eläimiä ei huomioida ollenkaan, sillä ne alistetaan osaksi tuotetta. Myös turkiseläimet elävät ja hengittävät alan arkea. Varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Mutta toisin kuin työntekijät, eläimet välillä löytävät tiensä uutisotsikoihin. Ja ne eivät ole koskaan hyviä uutisia.
”Jokaisen eläimen hyvinvointi keskiössä – aina”
FIFUR aloitti muiden tahojen kanssa jo vuonna 2005 sertifiointijärjestelmän, johon lähes kaikki Suomen turkistilat ovat osallistuneet vapaaehtoisesti. Suomalainen turkistilasertifiointi käytännössä tarkoittaa sitä, että siihen osallistunut tarha vaalii vastuullisuutta, turkiseläimen hyvinvointia, ympäristön monimuotoisuutta sekä läpinäkyvyyttä. Mutta todellisuudessa nämä vaikuttavat sanat eivät ohjeista tiloja noudattamaan mitään sen enempää kuin hiuksenhienoa vähimmäisvaatimusta. Jos sitäkään.
Vuoden 2023 Tammikuussa Salon Seudun Sanomat julkaisi havahduttavan uutisen siitä, kuinka Turkistarhaajaliitto syyttää turkistarhojen salakuvaajia eläinsuojelurikoksesta. Vaikka sertifioinnin yhtenä päätarkoituksenaan on edistää läpinäkyvyyttä myös mediassa, vastaavanlaiset uutisotsikot ovat arkipäivää maassa, jota usein pidetään globaalina esimerkkinä niin hyvinvoinnin kuin edistyneisyydenkin vaalimisessa. Jos todellinen läpinäkyvyys toteutuisi, ei salakuvaukselle olisi alun perinkään tarvetta. Ja kuten arvata saattaa, kuvat eivät vakuuta vastuullisuudesta.
Uutisessa liiton viestintäjohtaja perusteli syytöksiä sillä, että ”Salakuvia on pantattu kuukausikaupalla, kun olisi pitänyt toimia välittömästi, jos näkee jotain mielestään huolestuttavaa”. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kuvia ei olisi pitänyt ottaa, vaan sen sijaan ilmoittaa tarhan ”vastuuhenkilölle”, että tilalla ei ole kaikki kohdallaan. Täytyy kuitenkin huomauttaa, että Fifurin mukaan juuri tämä päivittäin eläintä hoitava vastuuhenkilö on se, joka tietää tarhaeläinten hyvinvoinnista parhaiten. Eli ilmoitus pitäisi tehdä sille henkilölle, joka on ongelmista vastuussa.
Kiinnitin myöskin erikseen huomiota häkkeihin. Lain mukaan turkistarhaustilojen varjotaloissa, joissa eläimet elävät, tarhaketun häkin pinta-alan on oltava vähintään 0,8 neliömetriä ja minkillä 0,25 neliömetriä. Tämä on lain mukainen vähimmäisvaatimus ja usein kuvista ilmenee, että näitä mittoja käytetään lähes aina. Nämä ovat häkkejä, jossa eläin joutuu elämään useita vuosia, riippuen sekin siitä, onko eläin siitoseläin, missä tapauksessa se saa elää hieman pidempään kuin turkiseläin, joka tapetaan jo varhaisessa iässä. Tarkoituksensa täytettyään myös siitoseläin tapetaan.
Varjotalot ovat pitkiä sivuilta avoimia olevia katollisia halleja, joissa eläinten häkit on sijoitettu riveihin avonaisia sivuja pitkin. Oli siis sää tai vuodenaika millainen tahansa, kärsivät eläimet oman osansa myös siitä. Toisaalta varjotaloihin sijoitettuna eläimet saavat ainakin ulkoilmaa, mikä on hyvin pieni voitto, mutta voitto kuitenkin. Ja pian sitäkään ei enää ole saatavilla varjotalojen vähentyessä hallikasvatuksen yleistyessä etenkin minkkituotannossa. Lisäksi halleissa ilmanlaatu on huono ammoniakkipäästöjen takia, joten on selvää, että hallit ovat eläimen lajinmukaisen käyttäytymisen kannalta rikos jo itsessään.
Tilanpuutetta selitetään usein tilan laadulla, mutta senkin tarkoittaen vain sitä, että varjotalot ja hallit on rakennettu puoliksi ulos, jotta eläimelle olisi saatavilla mahdollisimman monipuolisia hajuja virikkeeksi. Oli tila kuinka kiireellinen tai virikkeinen tahansa, häkki on aina häkki. Tässä tapauksessa on erityisesti otettava huomioon häkin tyyppi, sillä lähes kaikki tarhauseläimet elävät verkkopohjaisissa häkeissä. Tämä siksi, etteivät eläimen omat jätökset jäisi kiinni häkin pohjalle niin paljoa ja täten pilaisi kallista turkkia. Maapohjaa ei eläimelle voida toteuttaakaan samaisesta syystä, vaikka se olisikin eläimen hyvinvoinnille kaikin tavoin parempaa.
Lukuiset salakuvat tarhoilta eivät siis pelkästään korosta, kuinka surullisen surkeat olosuhteet turkiseläimellä todella on, mutta ne myös todistavat sertifioinnin merkitsemättömyyden perinpohjin. Kuvatuista tarhoista viisi kuudesta olivat Fifurin omistuksessa.
Jalostuksen vaaliminen ihmetyttää minua suuresti. En itse näe skenaariota, missä jalostus olisi turkiseläimelle hyväksi. Turkistarhauksen yhteydessä eläinten jalostus tarkoittaa periaatteessa sitä, että eläinten käyttäytymistä sekä tottumuksia pyritään muuttamaan häkissäelämiseen sopivammaksi. Tämä älynväläys johtuu siitä, että jokaisella turkiseläimellä on lajityypilliset käyttäytymistarpeensa, kuten saalistaminen, kaivaminen, leikkiminen ja liikkuminen. Erityisesti turkiseläimet, kuten ketut ja supikoirat, ovat hyvin sosiaalisia eläimiä, kun taas minkit elävät mielellään yksin. Turkistiloilla nämä tarpeet huomioidaan, mutta niille ei tehdä mitään, vaan pikemminkin pyritään saamaan eläimet pois näistä tarpeistaan. Ja jalostuksen tulos onkin pieni, jos minkäänlainen. Eläimiä on jalostettu tarhoilla vasta kymmenien vuosien ajan. Joka ikinen lajityypillinen käyttäytymistarve on siis ennallaan tänäpäivänäkin. Minkkiperhe tungetaan yhteen pieneen häkkiin ja ketunpennut erotetaan emoistaan omiin häkkeihinsä, joissa ne elävät niin kauan kuin ne ovat hyödyksi tuotannolle.
Ja salakuvat paljastavat siitäkin karun totuuden. Oikeutta Eläimille -yhdistys on vuosien varrella julkaissut mediaa noin sadalta eri tarhalta ympäri Suomen, ja jalostuksen aiheuttamat käytösongelmat ja häiriöt niillä ovat arkea. Kaikki tämä vammojen ja muiden fyysisten ongelmien lisäksi. Epäinhimilliset elinolot aiheuttavat eläimille häiriökäyttäytymistä, josta pahimpia esimerkkejä ovat häkkitovereiden syöminen, itsensä pureminen ja ketuilla esimerkiksi omien poikasten tappaminen. Kaikki tämä on huomattu ja todettu salakuvista, ja on hyvin mahdollista, ettemme ole vieläkään saaneet koko kuvaa siitä, kuinka julmaa arkea turkistarhaustiloilla todella vietetään.
Alaltaan nuori, mutta aina kehittyvä ja edistyvä eläinten tunteiden tutkimus on usein todistanut, että nisäkkäiden lisäksi jokainen selkärankainen tuntee perustunteita, kuten iloa, surua ja pelkoa, mutta myös aitoa kivuntunnetta aivan siinä, missä mekin. Ja aivan samalla tavalla myös meillä on lajityypilliset käyttäytymistarpeemme. Olemme myös sosiaalisia, ja usein toisen läsnäolo tuntuu meistä hyvältä. Vaikka olemme tarhaeläimiin verrattuna monimutkaisempia, tuntevat tarhoissa elävät ketut, minkit ja supikoirat aivan yhtä aitoja tuntemuksia kuin me. Paitsi että niiden olosuhteissa tunteet koostuvat lähinnä kivusta, ahdistuksesta, yksinäisyydestä sekä masennuksesta. Varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.
Jokaisen eläimen hyvinvointi keskiössä – aina.
”Lämmintä Luonnollisesti”
Kaikki kierrätetään turkistiloilla. Myös eläimet, jotka syntyvät ja kuolevat niillä. Turkiskasvattajat.fi-sivun Tiesitkö?-osion kohdassa viisi selitetään, kuinka jokainen osa eläimestä laitetaan hyötykäyttöön. Rasvoista tehdään biodieseliä, ulosteesta lannoitetta ja muista eläimen osista tehdään rehua toisille tarhan eläimille. Mainittuna myöskin, että ”turkisnahat korvaavat keinotekoisia materiaaleja” ja tottahan se on, mutta millä hinnalla? Kohta kuusi hämmentää jälleen. Kerrotaan, että huppujen turkisreunukset eivät ole vain somiste, vaan suojaavat kasvoja kylmältä. Tämä on itsessään jo puoli totuutta, mutta lämpimänä pysyminen ei edellytä enää tapettua eläintä.
”Tätä ovat hyödyntäneet pukeutumisessaan monet pohjoisten seutujen alkuperäisasukkaat, kuten inuiitit.” Jälleen totuus, mutta alkuperäiskansoihin vetoaminen ei oikeuta nykyajan turkistarhausta. Entisaikaan eläimiä metsästettiin, sillä se oli elämisen perusedellytys. Nykyään, kun ihminen on saavuttanut totaalisen dominanssin maapallollamme, ei ole siihen enää tarvetta. Etenkin, kun on olemassa useita ja paljon halvempiakin vaihtoehtoja lämpimänä pysymiselle. On siis mahdotonta yhdistää kaksi niinkin erilaista tahoa kuin alkuperäiskansat sekä modernit turkistarhat, sillä niiden suurimpana erona on se, että alkuperäiskansat lähtökohtaisesti kunnioittavat luontoa ja sen monimuotoisuutta, kun taas turkistarhojen omistajat eivät näe luontoa ja sen eläimiä minään muuna kuin voitonlähteenä. Ja toisin kuin Suomen turkistarhoilla, on alkuperäiskansoilla todellisesti syvät juuret.
”Osa suomalaista biotaloutta”
”Turkis ei jätä jälkiä ympäristöön”, ”Turkiseläimet ovat luonnollisia ravinteiden kierrättäjiä”, ”Suomen vihrein ala?”. Mahtipontisia otsikoita, mutta myös niiden takana piilee jotain aivan muuta kuin mitä väitetään. Ajankohtaisimpana haittana lintuinfluenssa, joka viimevuonna levisi Suomen turkistarhoille, on nostattanut turkiseläimet huomion aiheeksi jälleen. Erityisesti tarhojen minkit ovat levittäneet influenssaa ja koituneet varjotaloissa niinkin suureksi ongelmaksi, että on pohdittu, pitäisikö kaikki tarhojen minkit tappaa leviämisen estämiseksi. Pohdittu on yhä myös tarhojen lopettamista kokonaan, mikä on helpottava uutinen, mutta samalla myös huolestuttaa sen toteutuksen mahdollisuus.
Turkistalous on vakaasti piiloutunut elinkeinovapauden lain taakse, ja vaikka muutos parempaan on mahdollista, on se silti vaikeaa toteuttaa loppuun asti, sillä kyse on perustuslaista. Turkistarhausta on siis käytännössä mahdotonta lakkauttaa heti kokonaan ilman pitkää prosessia. Nykyinen hallitus ei varsinaisesti auta asiaa. Minkkien keskuudessa on levinnyt myös koronavirusta, jota vastaan turkistarhat saivat rahallista tukea valtiolta. Koronaa on levinnyt myös minkkitarhoilla ympäri maailmaa, minkä takia esimerkiksi yhden minkkituotannon ykkösmaan, Tanskan, on täytynyt lopettaa jopa 17 miljoonaa minkkiä. Syynä se, että erityisesti minkeissä ilmentyvä koronavirusmutaatio olisi voinut olla uhka koronarokotteiden toimivuudelle. Viimevuonna riesana ollut lintuinfluenssa sen sijaan todettiin Suomessa yhteensä 71 turkiseläimellä, joten kaiken kaikkiaan eläimiä jouduttiin lopettamaan noin puoli miljoonaa. Tämän vuoden puolella turkistiloille maksetaan korvausta lopetuksista yli 50 miljoonaa euroa.
On totta, että aito turkis maatuu. On myös totta, että aito turkis tuottaa paljon enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin vastaava muusta materiaalista tehty vaate. Aidon turkiksen ollessa pelkkänä somisteena ei kuitenkaan koko muu takki maadu. Toisaalta rehevöittävien päästöjen osuus turkistiloilla on keinomateriaaleja pienempää. Tätä tukee turkistilojen pyrkimys käyttää Itämeren roskakaloja aineksena turkiseläinten ruuassa. Nämä päästöt ovat kuitenkin hyvin pieniä, joten on sekä eettisesti että ympäristön kannalta viisaampaa boikotoida aidon turkiksen ostamista keinomateriaalin sijaan.
Mutta päästöt eivät koostu ainoastaan hiilidioksidista. Tarhoilta tuleva uloste ja muut päästöt ovat erittäin fosfori ja- typpipitoisia. Animalian sivulla kerrotaan, että turkistuotannon yhteenlasketut typpipäästöt ovat vuodessa 430 tonnia ja fosforipäästöt 45 tonnia vuodessa Suomen tarhoilla. Fosfori ja typpi molemmat rehevöittävät vesistöjä, ja loppujen lopuksi turkistarhojen pyrkimys pelastaa Itämeri ei tee muuta kuin siirtää meren rehevöitymisongelmaa Suomen sisävesistöille. Koko Suomen kannalta vaikutus on onneksi pieni, mutta paikallisesti vaikutus voi olla merkittävä, koska lähes kaikkien tarhat sijaitsevat samalla alueella. Myös ulosteesta ilmaan kohoava ammoniakki vaarantaa Suomen luontoa, vaurioittaen puita ja lähialueen metsistöjä.
Päästöt tulevat myös muista turkistyöhön liittyvistä tehtävistä. Tarhat kuluttavat päivittäin paljon energiaa, ja erityisesti loppuvuoden aikana, kun eläimet tapetaan, kuluu suuria määriä sähköä. Eläimiä tapetaan myös hiilimonoksidilla ja hiilidioksidilla lopetuskammioissa. Tämä prosessi ei pelkästään aiheuta ylimääräistä ja turhaa kärsimystä eläimelle sen viimeisinä hetkinä, vaan päästöt ovat myös merkittävät ympäröivän luonnon kannalta. Kaiken tämän lisäksi esimerkiksi kuljetukset, pakastus sekä muu nahkojen käsittely tekevät oman osansa haitallisen ympäristön varmistamiseksi. Jopa 60-tuntisien työviikkojen sekä lähes päivittäisen hoitotyön ollen kaiken perustana päästöt kertyvät ja kasaantuvat. Kun kaikki lasketaan yhteen, keinomateriaalin hankinta on taloudellisesti sekä myös ympäristön kannalta paljon suositeltavampaa kuin aidon turkiksen ostaminen. Tämän ollen tietenkin myös eettisin vaihtoehto. Aidon turkiksen löytäminen nykyään ei muutoinkaan ole helppoa, sillä suurin osa Suomessa tuotetuissa turkiksista viedään Kiinaan, mikä lisää päästöjä entisestään. Tämäkö on siis Suomen vihrein ala? Heidän mielestään on.
”Kehityshaluiset kasvattajat – kasvollista yrittäjyyttä”
Vastuullisuus on arvostettava piirre ihmisessä. Vastuullisuuden vaaliminen vääristä syistä lain suojaamana on vastuutonta. Salakuvaajien syyllistäminen eläinsuojelurikoksesta on vastuutonta. Turkistarhaus on vastuutonta. Turkistarhaus on vauvanaskelten mittaisista kehityksistä huolimatta haitaksi Suomelle. Sen luonnolle, sen imagolle, sen eläinkunnalle sekä kansalaisille. Et voi sanoa työskenteleväsi vihreällä alalla, jos palkkasi maksetaan kuolleilla ketuilla ja minkeillä, joiden elämä perustuu kärsimykseen ja synnynnäisiin vaivoihin. Ylijalostuksen vuoksi eläinten kivut, stressi ja ahdistuskäyttäytyminen eivät lopu hetkeksikään. Turkistarhauden lopettaminen on mahdollista ja se on lopetettava heti. Laillisuutta ei saa pitää eettisyyttä tärkeämpänä, eikä tarhauksen hitaaseen itsestään loppumiseen kannata turvautua. Kestävää kehitystä ei pidä maksaa verellä.
Lähteet
https://fifur.fi/vastuullisuus/elainten-hyvinvointi
https://www.elaintieto.fi/turkiselaimet/turkiselaimet-tuotannossa
https://oikeuttaelaimille.fi/tietoa/turkistarhaus-suomessa
https://turkiskasvattajat.fi/ ja https://turkiskasvattajat.fi/tiesitko/
https://animalia.fi/elainten-oikeudet/turkistarhaus/
https://animalia.fi/elainten-oikeudet/turkistarhaus/turkistarhauksen-ymparistovaikutukset/
VITA NUOVA 