Roosa Niskanen
”Kootut kertomukset” on Roosa Niskasen ääniesseesarjan toinen osa. Niskanen pohtii kuvitteellisia rooleja, joita uskoo, toistaa ja elää todeksi. Entä jos kaikkitietävän kertojankin uskaltaisi kyseenalaistaa? Tekstin voi lukea tai kuunnella.
Lainaan sanoja ja kerään niitä talteen taas palautettaviksi. Aakkosittain vanhoja, viisaita viestejä. Kokemuksia koottuna kauniiksi riveiksi. Alku ja loppu odottamassa lukijaansa.
Siellä jokaisella nimellä on paikkansa, ja joku etsii juuri sinua.
Sanojen sävyt vaihtelevat, eri ihminen muiden puheissa. Seinän takana tai niissä, joita juhlissa kiitollisen kiusaantuneena kuunnellaan. Vielä vuosienkin jälkeen tietty vaikutelma.
Olenko minä, vai minä sinun silmin? En tunnista katsojaa, kutsujaa.
Opittu omakuva vääristyy herkästi. Joku sanoi ehkä joskus jotain, jonka kirjasin muistiini erityisen syvälle. Kenties kirjoitin tarinan, jota en koskaan ääneen lukenut, mutta joka soi mantrana pääni sisällä.
Kerron itselleni olevani haalea ja hiljainen, vetäytyvä yksilö. Ihmiset eivät ymmärrä minua tai mieltäni. Kieltäni, jonka perässä on vaikea pysyä. Käännyn sisäänpäin, käperryn kasaan. En aina tiedä, mitä haluan sanoa vai haluanko lainkaan.
Kaipaan aikaa ja hiljaisuutta ja vähän meteliä kuitenkin. Olen varmasti toiselle liikaa, joten olen vain hiljaa. Ehkä liikaa sitäkin. Vähän meteliä kuitenkin?
Haluaisin tutustua sinuun. Kuunnella kertomaasi kaikenlaisista kummallisuuksista. Heittäytyä hetkeen ja olla heittäytyvä, mutta se ei kuulu narratiiviin, jonka olen omaksunut.
En ole sellainen ihminen. Olen tällainen, enkä tuollainen ainakaan.
Roolini vanki, kynäni kautta pseudonyymi.
Tunne on ristiriitainen. Tiedän, että sisäinen monologini on vain kohinaa aivoissa. Mieleni on taidenäyttely, jonne kyllä päästän vierailijoita. En laita ovea kiinni. Havainnoiva sielu, jonka sydän hymyilee kohdatessaan kaltaisiaan. Voin todistaa vinoutuneet väittämäni vääriksi.
Silti kuljetan pienillä kirjaimilla kasattuja ajatuksiani paikasta toiseen. Julistan itselleni olevani milloin mitäkin, enkä osaa enää nähdä muuta. Olen toistanut tarinani sanomaa kyllästymiseen asti. Silti jatkan ja elän uskomusta todeksi.
Turvallinen, tuttu. Pitäisi rauhoittaa sekavan maailman keskellä. Ottaa kädestä kiinni, mutta ravistellen riepottelee.
Edestakaisin, päinvastoin, ja kuitenkin sanat asettuvat samalla tavalla päivästä toiseen. Juonikuviosta poikkeaminen pelottaa.
Kaikkitietävä kertojakin on luotu kyseenalaistettavaksi.
Ole oma itsesi. Mitä se edes tarkoittaa?
VITA NUOVA 